Tahaton köysiansa - terveydeksi


Päätin loppiaisena muuttaa elämääni terveellisempään suuntaan aloittamalla kuntoilun ja lähdin luistelemaan merenjäälle. Olihan pakkasta ollut, mutta lunta ei ollut satanut.

Autoilin Rantaraitin tuttuun kohukohtaan ja näin heti monia luistelijoita lahdenselällä. Tutkittuani hetken rantaviivaa huomasin merinousun vallan huomattavaksi. Laitoin kuitenkin luistimet jalkaani ja sain voimakkaan vartaloni yli kymmenen sentin paksuiselle jäälle. Ei muuta kuin matkaan vastatuuleen.

Etenin tarkaillen muiden luistelijoiden reittejä ja jälkiä. Olo tuntui virkeältä ja hapekkaalta. Soittelin ystävälleni iloisena - olinhan aloittanut uuden elämän totuudessa, terveydessä, kauneudessa ja raikkaudessa.

Lopulta viiletin hyvässä myötätuulessa vauhdikkaasti kohti rantaa. Yhtäkkiä huomasin venelaiturin vieressä metrin päässä noin kymmenen sentin korkeudella köyden. Hyppäsin yli, mutta tietysti vastassa oli heti toinen köysi puolen metrin korkeudessa. Ehdin työntää kädet eteenpäin ja valmistautua vaikka mihin.

Lensin; ensin otin oikealla kädellä onnistuneesti vastaan, mutta vasen käsi jäi rintalastan alle. Otsan vasen puoli kumahti peilikirkkaaseen, kovaan jäähän. Pääni oli kuin vieras luupallo. Kokemus oli raju varsinkin, kun huomasin verta jäällä. Nousin hitaasti polvilleni, vain rintaa vähän pakotti, kun ärräpääni täyttivät kauniin talvipäivän.

Auttajia, ajatuksia: otsaluu on kovinta, sen takana on paljon tyhjää - sen kyllä tiesin ja naurahdin. Lopulta omin voimin kotiin, olivat luvanneet irrottaa köydet, ettei vahinkoja kävisi lisää.

Seuraavina päivinä tuntemukset olivat moninaiset: Ensin pakotti rintaa vain köhiessäni ja nauraessani, toisena päivänä lihakset kipeytyivät, kolmantena silmä tuli mustaksi. Uuden ristiriitaisen haasteen toi havaintoni jostakin ylimääräisestä keuhkoissani.

Muistelin lapsuuttani, jolloin kunnallinen perhelääkärimme käytiin soittamassa naapurista. Paraneminen alkoi jo, kun hän tuli ovesta; kuunteli kohta rinnasta ja selästä - antoi välillä erilaisia hengittämiskomentoja. Kaivoi sitten reseptivihon esille, sanoi "limaa keuhkoissa" ja kirjoitti ihmelääkettä.

Kun elämä käy lähellä kuolemaa, se voikin paradoksaalisesti antaa herätysiskun välittämään myös itsestään eikä vain sauhuamaan työssä ja yhteisissä asioissa lähimmäisten puolesta. Olenkin varannut aikoja laboratorioon, lääkärille, hammaslääkärille; käynyt jumpassa, kävelemässä, vähän loikkimassakin; hohtokeilaamassa, jonka jälkeen naiset veivät minua aika väkisin Rymyn saksalaisparketille - noin parin minuutin päästä se ei ollut hassumpaa.

Viime sunnuntaina kävin jopa tähyilemässä merelle luistimet mukanani. Päätin jättää väliin, koska en nähnyt muita jäällä enkä edes jälkiä rannassa. Toinen köysistä oli edelleen paikallaan, vaikka molempien piti hävitä vähän äkkiä.

Joskus ihminen voi ajatella helpottavansa elämäänsä jättämällä jotakin valmiiksi esimerkiksi talven yli kevääksi, mutta samalla hän voi ajattelemattomuuttaan aiheuttaa muille vaaraa ja onnettomuutta - ja yllättäen joskus samalla arvojen loksahtamisen kohdalleen.