perjantai 31. maaliskuuta 2017

Sivistys, terveys ja työ ovat perusturva

Jokaisen kuntalaisen perusoikeudet ovat sivistys, terveys ja työ, mutta niiden saavuttamiseksi ihmisellä on myös velvollisuuksia. Ristiriita on, että joskus ihminen jää ilman näitä oikeuksia, vaikka hän täyttäisikin velvollisuutensa. Espoossakin tämän "ilman omaa syytä" -kohtalon poistaminen on kuntapäättäjien suurin haaste.

Hyvä varhaiskasvatus, opetus, koulutus ja sivistys mm. kirjastoineen yhdessä monipuolisen kulttuurielämän kanssa ovat varsinkin pitkällä aikavälillä Suomen kuntien tuottavinta ja viisainta toimintaa. Tehdään sivistys-Espoosta lopullisesti tulevaisuutemme brändi.

Espoolla pitää olla asukasmääränsä mukaiset, laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut mahdollisen (aikaisintaan 2019) bisnessoten ja maakuntabyrokratian jälkeenkin. Lähes kaikki asiantuntijalausunnot ovat paljastaneet hallituksen sote-suunnitelmasta paljon puutteita, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan koulutus puuttuu siitä kokonaan.

Osaamiseen ja yrittämiseen perustuva työ tekee hyvinvoinnin todelliseksi ja takaa Espooseenkin hyvän talouden, joka ei perustu ahneuteen ja itsekkyyteen, ja töiden tekijät ovat palkkansa ansainneet.

1 kommentti: