torstai 25. lokakuuta 2012

MERKINTÖJÄNI ESPOON KOULUTUSPOLIITTISEKSI OHJELMAKSI




Kasvatetaan ja opetetaan lapset ja nuoret ymmärtämään omaa, muiden ihmisten, Espoon, pääkaupunkiseudun, Suomen, Euroopan ja koko maailman elämää sekä yhteiskuntien toimintaa. Opetetaan sosiaalisia taitoja, vuorovaikutusta ja yhteistyötä.



Parannetaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja ammatillisen opetuksen tasoa. Säilytetään oppituntimäärät vähintään nykyisellä tasolla - siis ryhmäkokojen kasvulle ehdoton ei. Haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön jakamaa rahaa ryhmäkokojen pienentämiseen ja Osaava-hankkeeseen.



Peruskoulun jälkeen vailla opiskelupaikkaa jääneiden, lukion ja ammattioppilaitoksen keskeyttäneiden sekä nuorten työttömien määrät ovat kasvaneet rajusti myös Espoossa. Toteutetaan maamme hallituksen yksi kärkihanke, nuorten yhteiskuntatakuu, mikä vaatii hallinnonalojen yhteistyötä. Toteuttaminen aloitetaan vuonna 2012 ja saatetetaan voimaan vuoden 2013 alusta.



Syrjäytymisen ehkäisemistä tehostetaan heti. Parannetaan tuki- ja erityisopetuksen resursseja. Järjestetään kunnollinen ja riittävä oppilashuolto ja muut erilaiset välttämättömät tukitoimet. Kiusaamiseen ja väkivaltaan puututaan jämäkästi. Huolehditaan päiväkotien, koulujen ja muiden oppilaitosten turvallisuudesta.



- Tilakeskus-liikelaitoksen toiminta palautettava alkuperäisen tarkoituksensa mukaiseksi

- toimitilojen rakentaminen ja korjaaminen ajantasaiseksi

- kaikki sisäilmaongelmat hoidettava välittömästi

- erilaisten rakennustapojen, mm. elinkaarimallin, todelliset kustannukset selvitettävä välittömästi

- rakennettava oikeankokoisia kouluja, mammuttikoulut ovat vaarallisia



VARHAISKASVATUS

- kasvatuksen laatua heikentävä keinottelu päivähoidon korkeilla täyttö- ja käyttöasteilla on lopetettava

- päiväkodin lapsiryhmiin ainakin kaksi opettajaa



PERUSOPETUS (PERUSKOULU JA LUKIO)

- nykyiset ryhmäkoot vähintään säilytettävä: 1. - 2. luokilla 13 - 18 ja muilla luokilla 13 - 20 sekä yhdysluokilla ja työturvallisuuden kannalta vaarallisessa opetuksessa 10 - 16; erityisesti heikot oppilaat hyötyvät pienistä opetusryhmistä; monet lukioiden opetusryhmät ovat kasvaneet jo liian suuriksi, ja niitä onkin pienennettävä

- huolehdittava siitä, että kaikille peruskoulun päättäville on toisen asteen koulutuspaikka

- alakoulun oltava lähikoulu



AMMATILLINEN OPETUS (OMNIA)

- lähiopetuksen viikkotuntimäärä nostettava ammatillisessa opetuksessa yli kolmenkymmenen

- nuorten yhteikuntakuun toteuttaminen vaatii hallinnonalojen yhteistyötä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti