lauantai 5. joulukuuta 2009

RAJOILLA RAJOITETTU ITSENÄISYYS


Työmies-, kalastaja-, metsästäjä- ja urheilijaisäni Tapani Suntio, myös sotilaspoika ja miinanraivaaja, kertoi aina sopivin välein vihollisia pelkäämättömästä sankarisukulaisestamme vänrikki Sulo Suntiosta, joka oli Suomen ensimmäisiä uhreja toisessa maailmansodassa. Hän oli Väinö Linnan aivoihimme luomista kuvista se, joka juoksee kärjessä pistooli kädessä.

Näin jälkeenpäin on helppo sanoa, että taistelu kannatti ja itsenäisyytemme arvo on aivan suunnattoman suuri. Antautuminen tai täydellinen tappio olisi vienyt meidät vuosikymmeniksi Neuvostoliiton johtajien hirmuikeeseen, jossa uhrit olisivat moninkertaistuneet. Tätä näkemystä tukevat luotettavat tieteelliset tutkimukset. Tietysti yhä edelleen rauhan, ystävyyden ja solidaarisuuden upea idealismi voi harhauttaa ihmisen utopiaan. Ainahan näissä asioissa on jonkin verran mukana uskoa, toivoa, ennustamista ja spekulaatiota.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen esittää oivan kysymyksen: "Lähetämmekö poikiamme liian pahoihin paikkoihin?" Tähän jatkoksi voi kuvitella helposti sanan kuolemaan. Olen monessa asiassa uskoni menettänyt ainakin väliaikaisen lopullisesti, mutta kuulun kosmopoliittien naiiviin porukkaan, joka tavoittelee ei enempää eikä vähempää kuin maailmanrauhaa. Välivaiheessa tarvitsemme rauhanturvaajia järkevästi toimien, sillä kukaan kai ei halua uhreja uhrien vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti